Heinämaan pitsin historia


Hämeessä ja Uudellamaalla on pitsinnypläys ollut ennen yleistä, mutta nypläystaito on säilynyt lähinnä vain Orimattilassa ja etenkin Heinämaan kylässä. Heinämaan pitsinnypläys on muodostunut omaksi käsitteekseen, koska se on jäänyt yksin tänne Hämeen ja uudenmaan vanhalle nypläysalueelle.

Heinämaalla on lähes 250-vuotinen historia pitsinnypläyksessä eli pitsin kutomisessa, kuten heinämaalaiset sanovat. Pitsiä oletetaan aletun nyplätä 1700-luvun loppupuolella. Kirjallisia viitteitä löytyy kuitenkin vasta noin 1857 alkaen. Yhtenä syynä Heinämaan nypläyksen säilymiseen on pidetty sitä, että kylästä on ollut huonot kulkuyhteydet muualle. Polku kirkonkylästä Heinämaalle levennettiin rattailla kuljettavaksi tieksi vasta 1867–68. Kyläläisistä vain osa on voinut elättää itsensä maanviljelyllä. Niinpä lukuisa joukko kylän nais- ja osin miesväestäkin on hankkinut lisätienestiä nyplätyllä pitsillä. Pitsiä on kierretty myymässä pitkienkin taipaleiden takana, ja näin ollen tuli Heinämaan pitsi tunnetuiksi ympäri maata ja pitsiä alettiin tilata liikkeisiin eri puolille Suomea. Kutojat saivat myös myyntimatkoilla vaikutteita muualta, ja näin kylän pitseihin tuli omaleimaisuutta.

Mistä tai keneltä pitsinkutomisen taito Heinämaalle tuli, siitä ei ole varmuutta. Perimätiedon mukaan on arvioitu sen tapahtuneen 1760–1780-luvuilla. Aluksi pitsit olivat kapeita ja suoria väli- ja reunapitsejä 1900-luvun alkuun saakka. Tällaisia pitsejä on päätynyt Kansallismuseonkin kokoelmiin, muun muassa Henrika Kivistön pitsikokoelmana.

Heinämaan pitsityyny on malliltaan puolipyöreä, 1900-luvun alussa se oli pieni ja kapea, koska nyplättiin vain kapeaa ja pitkää pitsiä. 1930-vuvulla tyynyt olivat leveimmillään koska silloin liinat nyplättiin yhtenäisinä. Sitten 1930-luvulla täytyi luopua valkaistun ja ohuen langan käytöstä, koska sitä ei saanut kaupasta. Siksi alettiin itse kasvattaa pellavia että saatiin lankaa. Aluksi pellavat piti myös itse kehrätä. Myöhemmin pellavat lähetettiin lihdattuina Tampereelle Pellavatehtaaseen. Vastineeksi sieltä lähetettiin Heinämaalle vyyhdillä olevaa lankaa, joka oli kertaamatonta, valkaisematonta ja karkeaa.  Saatu lanka kerrattiin itse rukilla. Tästä langasta nyplätyt pitsit olivat paksuja ja karkeita. Vielä 1940- luvun alussa oli lankapula ja se muutti Heinämaan pitsiä.

Vaikka 40-luvun lopulla oli jo saatavana valkaistua ja ohutta lankaa, ostettiin kuitenkin valkaisematonta koska siihen oli jo totuttu. Ja koska kokonaan nyplätyt liinat paksummasta ja valkaisemattomasta langasta kävivät kaupaksi hyvin 1950-luvun alussa. Siksi yleisesti alettiin etupäässä kutoa pellavan värisestä paksummasta 16 ja 30 numeron langasta ja jatkettiin kokonaan nyplättyjen liinojen nypläämistä. Myös pitsien kehittely jatkui, keksittiin uusia malleja ja artikkeleja, muun muassa kauluksia, kynttilämansetteja, kirjanmerkkejä, koruja, jopa morsiuskruunu ja huntu.

Pitseihin liittyy Heinämaalla myös oma sanasto. Sanotaan "kudotaan pitsiä", ”Pamppala" on manteli, "Neljäpamppalai" muodostaa apilamaisen kuvion. "Peroi" on hämähäkki, "pankka" on suoraa metripitsiä ja "laukku" tarkoittaa pitsissä olevaa pyöreää reikää. "Lapanen" on liinalyönti ja "tiuha" on verkkolyönti. "Nappulat" ovat nypylöitä ja "Nyytti" tarkoittaa jäsenten kokoontumista toiminnan suunnittelutilaisuuteen. Ja "tyynykylä" tarkoittaa kun mennään nypläystyynyn kanssa vierailulle.
Pitsimallien nimilista on pitkä, tässä muutamia:

Perospitsi, Linnunsilmä, Ykslaukkui, Lonkeri, Kirkon ovi, Rappui, Pohjantähti,
Prinsessa, Risa, Myllynsiipi, Tontunsilmä, Kolmelehtoselliist, Koukkuperoi, Umpmankeli, Vellamo, Morsiuskukka ym.

 

Rauni Eskola 2010